Suomusjärven Sisu on vuonna 1948 perustettu urheilun yleisseura, jonka lajivalikoimaan kuuluvat muun muassa suunnistus, yleisurheilu, palloilu ja kuntourheilu. Kotipaikkamme on luonnollisesti Suomusjärvi, vaikka monet seuran 500:sta jäsenestä asuvatkin nykyään muualla. Usealla on kuitenkin siteitä Suomusjärven suunnalle, ja toimintamme keskittyy tänne.
Suomusjärvellä on pitkä historia, mitä kuvaa hyvin se, että Suomessa ajanjakso 8000-5000 ennen ajanlaskun alkua tunnetaan Suomusjärven kulttuurina (lähde ja lisätietoja: Elävä Kivikausi). Tarkalleen ottaen Suomusjärvi sijaitsee Varsinais-Suomessa, noin 80 kilometriä niin Turusta kuin Helsingistäkin. Kilpailumaasto sijaitseekin lähellä marraskuussa 2008 avattavaa Turku-Helsinki -moottoritien osuutta.
Kilpailumaasto on tyypillistä varsinais-suomalaista metsää. Maasto on hyvin vaihtelevaa metsämaata, joka sisältää niin pieniä suoalueita kuin osittain hyvinkin nopeakulkuista avokalliota. Maastossa risteilee useita metsäautoteitä. Korkeuserot ovat suurimmillaan noin 40 metriä ja sijoittuvat pääosin ratojen loppupuolelle. Rastipisteet ovat tarkkuuta vaativia. Yhdessä rastipisteet ja maasto luovat haastavia ja vaihtelevia suunnistustehtäviä.
Vuonna 2007 kilpailut juostiin Porvoossa Porvoon Urheilijoiden sekä OK Orientin järjestäminä. Osanottajia kauniissa säässä käydyssä kilpailussa oli lähes 1600. Myös Suomusjärvelle odotamme noin 1600 suunnistajaa testaamaan suunnistustaitoaan sekä juoksukuntoaan (ja nimenomaan tässä järjestyksessä). Tervetuloa!