Uutiset
Hyvää uutta vuotta!
Suomusjärven Sisu toivottaa kaikille jäsenilleen, tukijoilleen ja muille yhteistyökumppaneilleen hyvää ja liikunnallista uutta vuotta!
Kiitoksia kaikille vuoden aikana toiminnassa mukana olleille ja tervetuloa mukaan myös uudet kasvot ensi vuonna.
Vuosikokous
Sisun vuosikokous järjestettiin keskiviikkona 26.11.2014 Sisumajalla. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, mm. jäsenmaksut ja henkilövalinnat.
» Lue koko juttu
Salivuorot
Sisun ja MLL:n salivuorot pyörivät koko talven Suomusjärven koululla. Sählyn ja futsalin lisäksi uutuutena aloitti viime viikolla tanssijumppa, jota on tarjolla lauantaisin klo 18-19 (alle 10-vuotiaat aikuisen kanssa). Kaikki vuorot löydät jaoston sivuilta. Tervetuloa!
» Palloilu- ja yleisurheilujaosto
Kartoitus asustetilauksen tarpeesta
On tullut taas aika kartoittaa uusien asustetilausten tarvetta. Tällä erää kartoitamme vuoden 2013 asustemallien (lenkkiasu, liivi, suunnistuspaidat) lisätilausta. Selvitämme ensin, saammeko minimitilausmäärät kokoon, ennen kuin mallien yksityiskohdat ja hinnat selviävät tarkemmin. Ilmoita kiinnostuksesi 7.12.2014 mennessä, jotta voimme edetä mahdollisen tilauksen kanssa heti alkuvuodesta. Lisätiedot oheiselta sivulta.
» Puvut
35. Riston Hölkkä
Tämän vuoden Riston Hölkkä järjestettiin sunnuntaina 2.11. Kiitoksia kaikille 120 osanottajalle sekä talkoolaisille!
» Riston Hölkkä
Halikko-viestistä 35. sija
Perinteinen suunnistuskauden päättävä Halikko-viesti suunnistettiin lauantaina. Sisun joukkueet suoriutuivat kisasta hyvin ykkösjoukkueen ollessa 35. ja kakkosjoukkue 83. Ohessa sisulaisten tulokset.
>> Kuvia
» Lue koko juttu
» Järjestäjien kisasivut
Suunnistuksen SM-erikoispitkä
Suunnistuksen erikoispitkän matkan suomenmestaruuksista kilpailtiin Hyvinkäällä. Tulosseurannan tuloksissa oli hieman epävarmuutta, mutta nyt on saatu varmistus tuloksiin. Sisulaiset menestyivät loistavasti keräten kolme SM-plakettia sekä useita sijoituksia kymmenen parhaan joukkoon.
Plaketilla palkittiin viidensiksi sijoittuneet Nico Kerkola (H17) ja Raimo Karvonen (H70) sekä kuudenneksi sijoittunut Tuula Tulokas (D70). H17-sarja kilpailtiin yhteislähdöllä eikä Nico jäänyt kuin 25 sekuntia kärjelle. Lisäksi kymmenen parhaan joukkoon suunnistivat Rami Heikkonen (10./H40), Mika Kerkola (8./H45), Timo Rapakko (9./H70) sekä Tiina Kerkola (7./D45). Lisäksi Rauno Hakala oli 11. H45-sarjassa.
Lämpimät onnittelut kaikille!
>> Kuvia
» Järjestäjän kisasivut
25mannasta 155. sija
Lauantaina suunnistettiin 25manna-viesti Ruotsissa. Alustavien tulosten mukaan Sisun joukkue sijoittui 390 joukkueen kilpailussa sijalle 155. Tästä on hyvä jatkaa kohti kauden päättävää Halikko-viestiä kahden viikon kuluttua.
>> Kuvia
» Alustavat tulokset
25manna
Vuosittainen 25-osuuksinen suunnistusviesti, 25manna järjestetään ensi viikonloppuna Ruotsissa Haningen kunnassa. Ohessa tietoa kilpailusta sekä Sisun alustava joukkue.
>> Sää Haningessa
» Lue koko juttu
» Online-tulokset
SM-yösuunnistus Savonlinnassa
Yösuunnistuksen suomenmestaruudet ratkottiin lauantai-iltana Savonlinnassa. Parhaiten sisulaisista menestyi jälleen Timo Rapakko, joka oli viides H70-sarjassa saavuttaen näin jo kolmannen SM-plaketin syksyn kisoissa. Onnittelut Timolle!
Lähelle palkintosijoja pääsivät yhdeksänneksi sijoittuneet Mika Kerkola (H45) ja Tuula Tulokas (D70), sekä lisäksi Raimo Karvonen (11./H70), Tiina Kerkola (12./D45), Henna Yliluikki (14./D17) ja Tiina Anttila (15./D18).
» Järjestäjien kisasivut
Suomusjärvi-Patikka ja lasten patikka
Suomusjärvi-Patikka ja lasten patikka järjestetään sunnuntaina 12.10. Suomusjärvi-Patikan lähtö on Suomusjärven kirjaston pihalta klo 18:00 - 18:30 ja lasten patikan lähtö rekkaparkilta klo 18:00. Lisätiedot jaoston sivulta. Tervetuloa!
» Palloilu- ja yleisurheilujaosto
Ykkössuunnat
Kauden viimeiset Ykkössuunnat suunnistettiin Sisumajalla. Tulokset ja väliajat ovat nyt nähtävillä. Kiitoksia kuluneesta kaudesta kaikille osanottajille, maanomistajille, yhteistyökumppaneille sekä ennen kaikkea järjestelytehtäviin osallistuneille! Ykkössuunnat jatkuvat jälleen ensi huhtikuussa.
» Ykkössuunnat
Suunnistuksen SM-viestit
Viestisuunnistuksen SM-mitaleista kilpailtiin tänään Pukkilassa ja Hollolassa. Sisun joukkueiden paras sijoitus oli H190-sarjan seitsemäs sija joukkueella Lasse Kallio, Esko Salminen ja Lasse Kataja. Muiden ryhmä 2:n joukkueiden sijoitukset olivat: 12./H210, 15./H150, 17./D130, 19./H130. Ryhmä 1:n kisoissa mukana oli Sisun D18-joukkue Henna Yliluikki, Sanni Romu ja Tiina Anttila, joka sijoittui sijalle 18.
>> Ryhmä 1:n kisasivut
>> Ryhmä 2:n kisasivut
Timolle plaketti SM-sprintistä
Suunnistuksen SM-sprintissä Hollolassa Sisun Timo Rapakko suunnisti plaketille ollen 5. H70-sarjan finaalissa. Eroa pronssille jäi minuutin verran ja neljänteen sijaan vain sekunti. Lämpimät onnittelut Timolle!
Muut A-finaaliin tiensä selvittäneet sisulaiset olivat Raimo Karvonen (19./H70), Kaj Raute (24./H35) ja Pirjo Karvonen (24./D60). Poikien H14-sarjassa SM-kisojen ensikertalaiset Elias Miikkulainen ja Teemu Anttila olivat myös todella lähellä finaalipaikkaa. B-finaalissa Elias oli 9. ja Teemu 35.
» Järjestäjien kisasivut
AM-yöstä viisi mitalia
Yösuunnistuksen aluemestaruuksista kilpailtiin Varsinais-Suomen ja Uudenmaan yhteisissä kilpailussa Fiskarsissa. Sisulaiset keräsivät viisi mitalia. Mestaruuden voittivat Raimo Karvonen (H70), Nico Kerkola (H18), Tiina Kerkola (D45) ja Tuula Tulokas (D70). Lisäksi pronssille suunnisti Mika Kerkola (H45). Onnittelut kaikille!
» Järjestäjien kisasivut
Suunnistuksen SM-pitkä
Suunnistuksen pitkän matkan SM-kilpailut suunnistettiin viikonloppuna Jyväskylässä (H/D15-21) ja Vihdissä (H/D35-). Sisun parhaat sijoitukset olivat Timo Rapakon (H70) ja Milja Lähteen (D75) neljännet sijat. Kymmenen parhaan joukkoon suunnistivat myös Raimo Karvonen (7./H70) ja Tiina Kerkola (8./D45). Nuorissa Henna Yliluikki oli 15. D17-sarjassa ja Tiina Anttila 24. D18-sarjassa. Lämpimät onnittelut kaikille!
>> Ryhmä 1 kisasivut
>> Ryhmä 2 kisasivut
>> Kuvia (ryhmä 2)
Urheilukilpailujen tulokset
Sisun yleisurheilu- ja maastojuoksukilpailut järjestettiin Suomusjärven urheilukentällä 30.8.2014. Kiitokset kaikille osanottajille sekä toimitsijoille!
» Tulokset
AM-partiosuunnistuksesta neljä mitalia
Partiosuunnistuksen aluemestaruuskilpailut käytiin eilen Rymättylässä. Sisun partiot keräsivät neljä mitalia. Mestareiksi suunnistivat joukkueet sarjoissa H210 (Kari Kallio, Raimo Karvonen, Timo Rapakko) ja D17-20 (Tiina Anttila, Sanni Romu, Henna Yliluikki). Hopeaa pokkasi sarjan H14 joukkue (Hilda Yliluikki, Elias Miikkulainen, Teemu Anttila) ja pronssia sarjan D180 joukkue (Raili Laaksonen, Jaana Mannonen, Inkeri Vapalahti). Onnittelut kaikille!
>> Kuvia
» Järjestäjien kisasivut
Yleisurheilua elokuussa
Palloilu- ja yleisurheilujaosto järjestää elokuussa Suomusjärven kentällä yleisurheiluharjoitukset ja -kilpailut. Lue tarkemmin jaoston sivulta. Tervetuloa!
» Palloilu- ja yleisurheilujaosto
Nuorten Jukola
Nuorten Jukola suunnistettiin Kankaanpäässä. Sisun nuori joukkue suoriutui urakasta hienosti ollen epävirallisten tulosten mukaan 50. Onnittelut koko joukkueelle ja huoltajille!
>> Sisun joukkueen tulokset
>> Kuvia
» Järjestäjien kisasivut
Sählyvuorot palaavat kesätauolta
Lasten ja nuorten sählyvuorot alkavat jälleen kesätauon jälkeen su 17.8. alkaen Suomusjärven koululla. Tarjolla on neljä ryhmää, joihin kaikkiin mahtuu mukaan myös uusia kasvoja. Tervetuloa mukaan!
Tiistain pienten vuoron ajankohdassa ollut virhe on nyt korjattu, tarkista ajantasainen ohjelma jaoston sivulta.
» Palloilu- ja yleisurheilujaosto
Nuorten Jukola 2014, Kankaanpää
Lauantaina 16.8 juostaan Nuorten Jukola Kankaanpään urheilukeskuksessa. Viestin lähtö tapahtuu klo 11:30 ja viestissä on mukana 177 joukkuetta. Sisulta on jälleen mukana oma, tosin hieman ikätasoitusta antava joukkue, jossa on mukana kaksi viestikisan ensikertalaista.
>> Sisulaiset Nuorten Jukolassa 1986 -
» Lue koko juttu
» Järjestäjän kisasivut
AM-viestistä neljä mestaruutta
Suunnistuksen AM-viikonloppu jatkui viestillä, jossa Sisun joukkeet voittivat yhteensä neljä aluemestaruutta. Kultaisilla mitaleilla palkittiin joukkueet sarjoissa H120 (Matti Yliluikki, Mika Kerkola, Rauno Hakala), H210 (Kari Kallio, Timo Rapakko, Raimo Karvonen), H20 (Aapo Lönnroth, Riku Kerkola, Nico Kerkola) ja D120 (Tiina Kerkola, Terhi Sinnelä, Ulla Mellin).
Lisäksi neljänsiksi suunnistivat joukkueet sarjoissa D180 ja H210 (kakkosjoukkue), sekä viidensiksi joukkueet sarjoissa H14 ja H120 (kakkosjoukkue).
Onnittelut kaikille!
» Tulokset
AM-pitkältä 9 mitalia
Suunnistuksen Varsinais-Suomen aluemestaruuksista kilpaillaan viikonloppuna Nousiaisissa. Lauantain pitkältä matkalta sisulaiset keräsivät 9 mitalia.
Aluemestaruutta pääsivät tuulettamaan Matti Yliluikki (H45), Raimo Karvonen (H70) ja Nico Kerkola (H18). Hopeaa pokkasivat Riku Kerkola (H20), Teemu Anttila (H14) ja Tuula Tulokas (D70). Pronssille suunnistivat Rami Heikkonen (H40), Timo Rapakko (H70) ja Tiina Kerkola (D45).
Onnittelut kaikille mitalisteille! AM-kisat jatkuvat sunnuntaina viestillä.
» Tulokset
SM-pyöräsuunnistus 2014
Pyöräsuunnistuksen SM-kilpailut järjestettiin Kiikalan lentokentällä 26.-27.7. Suuri kiitos kaikille kilpailijoille, yleisölle, yhteistyökumppaneille ja erityisesti talkoolaisille sekä maanomistajille!
» Kisasivut
Fin5-rastiviikko suunnistettu
Fin5-rastiviikko saatiin päätökseen lauantaina. Mukana oli yhteensä 23 sisulaista.
>> Yhteistulokset
>> Kuvia
AM-erikoispitkältä 7 mitalia
Sunnuntaina kilpailtiin suunnistuksen erikoispitkän matkan Varsinais-Suomen aluemestaruuksista Perttelissä.
Sarjansa mestariksi suunnistivat Petri Riikonen (H35), Raimo Karvonen (H70), Aapo Lönnroth (H20), Tiina Kerkola (D45) ja Tuula Tulokas (D70). Hopeaa pääsivät pokkaamaan Mika Kerkola (H40) ja Nico Kerkola (H18).
Onnittelut mitalisteille!
» Järjestäjien kisasivut
Kuopio-Jukola
Kuopio-Jukola suunnistettiin viikonloppuna. Venlojen viestissä Sisun joukkue sijoittui alustavien tulosten mukaan sijalle 246, joka on erinomainen suoritus viimehetken poisjäännit huomioiden. Miesten puolella ykkösjoukkue paransi reippaasti viimevuotista sijoitustaan ollen nyt 237. Kolmosjoukkue on alustavissa tuloksissa sijalla 972. Kakkosjoukkueen viesti jäi kesken kuuden osuuden jälkeen, jolloin sijoitus oli 460, joka olisi ollut melkoinen parannus viime vuoteen nähden. Onnittelut kaikille hienosti suoritetusta urakasta!
Venlojen viesti: Kaikki tulokset | SuSi I
Jukolan viesti: Kaikki tulokset | SuSi I | SuSi II | SuSi III
» Kuvia
SM-pyöräsuunnistuksen kisasivuja päivitetty
Jukolan jälkeen on aika kääntää katse kohti heinäkuun 26. ja 27. päivänä järjestettäviä pyöräsuunnistuksen pitkän matkan ja sprintin SM-kilpailuja. Kilpailun lähestymisen myötä kisasivuja on hieman uudistettu palvelemaan paremmin kilpailijoiden ja median tarpeita. Samalla on avattu median akkreditointi.
» Kisasivut
Salon Seudun Rastiviesti
Salon Seudun Rastiviesti suunnistettiin Perniössä. Sisun ykkösjoukkue sijoittui viidenneksi, kakkosjoukkue kahdeksanneksi, ja kolmosjoukkue kymmenenneksi. Tarkemmat tulokset ovat nähtävissä järjestäjien kisasivuilla.
» Järjestäjien kisasivut
Jäsenkirjeet postitettu
Tämän vuoden jäsenkirjeet on nyt lähetetty. Kirjeet on toimitettu sähköpostilla heille, joiden sähköpostiosoite on jäsenrekisterissä, ja muille perinteisellä postilla. Jos jäsenkirjeesi ei tule perille lähipäivinä, ota yhteyttä rahastonhoitaja Merja Sinnelään (yhteystiedot). Merjalle voi ilmoittaa myös sähköpostiosoitteensa sekä kaikki muut mahdolliset tiedot jäsenyyteen liittyen.
HIPPO-suunnistuskoulu
Toinen Sisun järjestämä HIPPO-suunnistuskoulu pidettiin Suomusjärven urheilukentällä. Suunnistuskoulu jatkuu 3.6. Perttelin Peikkojen vastatessa järjestelyistä.
>> Leimausradan tulokset | Väliajat
Raimolle pronssia SM-keskimatkalta
Suunnistuksen keskimatkan SM-kilpailut järjestettiin lauantaina Joutsenossa ja Taipalsaaressa. Sisulaisittain parhaat sijoitukset nähtiin 70-sarjoissa Raimo Karvosen voittaessa pronssia miesten sarjassa ja Tuula Tulokkaan napatessa plaketin neljännellä sijallaan naisten sarjassa. Ryhmä 2:n puolella lisäksi Tiina Kerkola sijoittui yhdeksänneksi D45-sarjassa. Ryhmä 1:n sarjoissa parhaiten menestyivät Tiina Anttila (12./D18) ja Henna Yliluikki (16./D17). Lämpimät onnittelut kaikille!
>> Ryhmä 1:n kisasivut
>> Ryhmä 2:n kisasivut
» Kuvia (ryhmä 1)
HIPPO-suunnistuskoulu
6-12-vuotiaille suunnattu HIPPO-suunnistuskoulu jatkui tänään Suomusjärven koululla. Paikalla oli runsaasti osanottajia ja leimausradan kiersikin kolmisenkymmentä nuorta. Kiitoksia kaikille osallistujille! Paikalle jäi pari vaatetta, joita voi tiedustella Ulla Melliniltä (040 722 7673).
Suunnistuskoulu jatkuu ensi viikollakin Sisun järjestämänä eli tiistaina 27.5. Suomusjärven urheilukentällä klo 18:00 - 19:30.
Tulokset | Väliajat
AM-keskimatkalta 9 mitalia
Suunnistuksen Varsinais-Suomen aluemestaruuksista kilpailtiin sunnuntaina keskimatkalla Kalannissa. Sisulaisista aluemestaruuteen ylsivät Petri Riikonen (H35), Matti Yliluikki (H45) ja Raimo Karvonen (H70). Yhteensä sisulaiset keräsivät 9 mitalia.
>> Kuvia
» Lue koko juttu
» Tulokset järjestäjien kisasivuilla
Seurapäivä
Olemme järjestämässä jäsenille seurapäivää pääsiäisen aikoihin Kisakalliolla. Aikataulu ja ohjelma nyt esillä. Muutama paikka on vielä vapaana, joten ilmoittaudu nyt, tapahtuma on jäsenille maksuton.
» Lue koko juttu
SM-pyöräsuunnistuksen kilpailukutsu julkaistu
26. ja 27. heinäkuuta järjestettävien pyöräsuunnistuksen pitkän matkan ja sprintin SM-kilpailujen kilpailukutsu on nyt julkaistu kilpailusivuilla. Kilpailut järjestetään Kiikalan lentokentän maastossa, josta on samalla lisätty muutama maastokuva nähtäville.
» Kisasivut
Kesätöitä 15-17-vuotiaille
Lounaismaan OP lahjoittaa kesätyöpaikan 100:lle toimialueensa nuorelle. Sisu on tänäkin vuonna mukana tarjoamalla kesätyöpaikan kahdelle nuorelle Sisumajan sekä sen saunojen hoitoon ja lämmitykseen liittyvien tehtävien merkeissä. Lue lisää Lounaismaan OP:n sivulta ja toimita hakemuksesi sivun ohjeiden mukaisesti 14.4. mennessä. Sisun puolelta yhteyshenkilönä toimii Harri Sinnelä.
» Lounaismaan OP
Ykkössuunnat-kausi alkaa huhtikuussa
Sisun ja Muurlan Vihurin viikoittainen kuntorastitapahtuma, Ykkössuunnat palaa talvitauoltaan ensi keskiviikkona 2.4. Suomusjärven koulun maastossa. Tapahtumia järjestetään tänä vuonna ennätykselliset 26 kappaletta eli seuraavan puolen vuoden ajan on tarjolla suunnistusta neljällä radalla joka keskiviikko. Tervetuloa siis nauttimaan aikaisesta keväästä suunnistuksen merkeissä jo ensi viikolla!
» Ykkössuunnat
Timolle voitto Israelissa
Timo Rapakko jatkoi kansainvälistä kilpailukauttaan voittamalla suunnistuksen avoimet Israelin mestaruuskilpailut H65-sarjassa viime viikonloppuna. Kahden päivän kokonaistuloksissa eroa seuraavaan muodostui reilu kolme minuuttia. Onnittelut Timolle!
» Järjestäjien kisasivut
Timo viides MM-hiihtosuunnistuksessa
Veteraanien MM-hiihtosuunnistus järjestettiin Virossa 18.-23.2. Yhteistuloksissa Sisun Timo Rapakko sijoittui H70-sarjassa viidenneksi. Lämpimät onnittelut Timolle!
>> Kuva kisoista
» Järjestäjien kisasivut
Ykkössuuntien alustava kalenteri julkaistu
Tämän vuoden Ykkössuuntien alustava kalenteri on nyt julkaistu. Kausi on suunniteltu aloitettavan tänä vuonna jo 2.4. ja tapahtumien lukumäärä kasvaa 26:een. Tervetuloa mukaan!
Sisulaiset voivat nyt varata itselleen tehtäviä. Tehtävät miehitetään varausjärjestyksessä, joten mitä nopeammin tehtävän varaa sitä enemmän on valinnanvaraa.
» Ykkössuunnat 2014
Vuoden päätöstilaisuus 4.1.2014
Palkitsemistilaisuus pidettiin Suomusjärven koululla 4.1.2014. Tilaisuudessa palkittiin vuoden 2013 parhaat urheilijat.
» Lue koko juttu
» Kuvia