Suomusjärven Sisu

Tiomila 2001

3.9.2005

Sisun tulokset
Kaikki tulokset

SISUN 10MILA 2001

Tiomilassa 28.-29. huhtikuuta käytiin jälleen kompaktilla tasan 10 miehen iskujoukolla. Varamiehiä ei siis ollut tällä kertaa matkassa, mutta eiväthän niitä tosimiehet toisaalta tarvitsekaan.

Länsinaapurimme kevätkeli suosi jälleen meitä, aurinko paistoi ja suorastaan jopa helli lämmöllään. Aamulla laivasta ulostauduttuamme vietimme lauantaipäivän muiden professionaalijoukkueiden tavoin IFK Södertäljen Kamratstuganilla mukavasti kisastarttia odotellen. Kevyehkön aamulenkin ja saunan jälkeen lihaksia viriteltiin kauniin Måsnaren-järven rantanurmilla aurinkoa paistatellen. Ainoat protestit tästä tävlingscenterin varovaisesta lähestymisestä kuuluivat Visan taholta, joka olisi tietysti halunnut sinne jo heti aamusta pyttipannua syömään ja maisemia kuvaamaan.

Itse kisakeskus oli lentokenttä parinkymmenen kilometrin päässä Strängnäsin puolella. Vaikka teltat oli ripoteltu kuolemaa halveksuen kiitoradan reunoille, kaikkien suureksi helpotukseksi koneita ei kuitenkaan kentälle viikonlopun aikana laskeutunut. Kiitorataa tuli kyllä talsittua ees taas vähintäänkin riittävästi ja suurin osa ajasta kuluikin turvallisesti teltalla. Ulkona pistäydyttiin suht harvakseltaan, ensin käytiin porukalla päästämässä Rauno irti starttaamaan, yön edetessä kukin teki sitten enää lähinnä yksittäisiä iskuja joko metsään, bajamajaan tai kun LöfbergsLila-hammasta alkoi riittävästi kolottaa.

Ystävälliset järjestäjät olivat tietysti taas varanneet teltaan sen viime vuodelta tutun ruåtsalaiskamiinan, jonka kanssa tultiinkin jo kyllä huomattavasti paremmin toimeen. Parantuneesta vedosta ja telttaan puskeneen savun määrän oleellisesta vähenemisestä kiitokset kuuluvat joukkueemme selviytyjille Pasille ja Jouni A:lle, jotka ennen sytytystä kuumensivat savuputken punahehkuun kaasu- ja tiesmillä-keittimillään. Tämä vinkiksi niille, jotka kenties jatkossa kyseisen tuli(lue:savu)pömpelin kanssa tekemisiin joutuvat...

Musta-kelta-vihreän joukkueemme nro 237 kilpailun kulusta voitaneen kiteyttää, että alussa mentiin taas Raunon ja Petrin tahdittamana täysillä, jatkossakin mentiin minkä päästiin ja maaliinkin lopulta tultiin tavoitteen mukaisesti. Kommentteja koottuja selityksiä kultakin kerättiin taas traditionaalisesti livenä vihkoon, joten niitä voipi lueskella tuosta alta. Vaikka menestyksemme ei vielä tällä kertaa ihan voittoon asti yltänytkään, voidaan sen sanoa eräässä mielessä olleen kiistatta paras. Paluulaivan suunnistusgaalassa juontajatar nimittäin mainitsi nimeltä ainoastaan kaksi ansiokasta suomalaisjoukkuetta eli Kalevan Rastin voittoisan naisjoukkueen sekä tietysti Suomusjärven Sisun miesjoukkueen…

Siispä ensi vuonna jälleen menestyksemme 10Milan poluilla jatkukoon!!

-Tero-

    matka			sijoitus	aika	yhteisaika

1.   10,8	Rauno Hakala	   38		1:08:51	1:08:51
2.   10,8	Petri Riikonen	   75(-37)	1:18:05	2:26:56
3.   10,8	Visa Koponen	  121(-51)	1:31:41	3:58:45
4.   15,9	Tero Lehtonen	  179(-53)	2:32:57	6:31:42
5.    7,3	Jouni Jaarinen	  186(-7)	1:07:59	7:39:41
6.    7,3	Jouni Anttila	  182(4)	1:06:35	8:46:16
7.    6,0	Harri Sinnelä	  188(-6)	0:56:26	9:42:42
8.    9,6	Pasi Nissilä	  185(3)	1:25:51	11:08:33
9.    9,6	Kimmo Vuorela	  181(4)	1:20:26	12:29:02
10.  15,2	Sakari Parttimaa  178(3)	2:13:14	14:42:16

Kommentit juoksusta:

Rauno
    Lähes viikon huilailun jälkeen juoksu lähti kulkemaan varsin mukavasti. 1 rastia lähestyttäessä n. 15-20 sek. Kärjestä, mutta hermo petti, josta seurauksena minutin haku, ja samantien n.150-200 äijää meni ohi. Loppu käytännössä ilman virheitä, ainoastaan paikotellen pientä varovaisuutta ja ajoittain letka ei vetänyt. Kokonaisuutena onnistunut suoritus.
Petri
    Lyhyestä virsi kaunis….kaikki meni loistavasti pummeja 0 sek. Ja juoksu kulki niin hyvin kuin se vaan voi.
Visa
    Juoksu ei riittänyt porukan vauhtiin, joten oma suoritus alusta alkaen. Ekalla rastilla n 30 sek. Pummmi , jonka jälkeen suunnistus alkoi sujua. Kuutos rastille lähes yksin, siellä pieni koukku n.1 min., sen jälkeen letkan perässä kaksi väliä, josta letka juoksee väärälle hajonnalle-en seuraa vaan menen tarkasti omalle rastille. Rastilta lähtiessäni noin minutin juoksun jälkeen, letka juoksee vastaan. Loppu lähes virheittä, joista kolmanneksi viimeinen "tuurilla" kohdalleen. Puhti lopussa täysin poissa. Paras yö suunnistukseni….. Kun ei jaksa juosta , niin ei kannata sählätä.
Tero
    Natten longa,vita brevis, vai miten se meni?? Eka väli(K-1) 4,7 km, karsi heti turhat luulot pois. 2.33 puhdasta tuskaa, reidet sähly jumissa, letkoissa ei tarvinnut koitta pysyä, kunnei jalka kertakaikkiaan noussut. Selittelyhän on säälittävää, joten pummeja en viitsi edes kertoa, koska eteneminenkin oli tosiaan vihanneksen luokkaa.
Jouni J
    Matkana n.7.2 km yötä ja loppua kohti hämärää. Rastit löytyi yhtä lukuunottamatta vaivatta. Rasti numero 12, kahden minutin ohi ajo, joka johtui lampun sammumisesta puolimatkan jälkeen.
Jouni A
    Noin 7 km nupulakivillä. Suunnistus ja juoksu vähän hakusalla, rastit kuitenkin lopulta löytyivät. Nilkat olivat vähän kovilla, kun oli noi kivikko harjoitukset jääneet väliin. Kaikesta huolimatta mukava reissu, Ruotsalaiset olivat vihdoin tehneet saunan joka oli jopa lämmin ( ainankin välillä). Ps. Sökön pelaajia sais olla enemmin vai mitä Pasi.
Harri
    Koneesta löytyy kyllä tehoa, mutta voimansiirto petti. Ajotietokone toimi kohtuullisen hyvin, mitä nyt muutama ruuhkamuodostelma jätti ajopiirturiin, pari ylimääräistä pysähdystä.
Pasi
    Kaikkien kokemusten jälkeen olen kokenut tämänkin. Nyt tiedän miltä tuntuu ylensyöneestä hienosto rouvasta kun se taluttaa Fifi koiraansa mukulakivikadulla. Voihan liian vähäisen treenaamisen takia vajaavaiseksi jäänyt juoksukunto vieköön….
Kimmo
    Ei käy kateeksi yö-osuuksien juoksijoita, meinaan päivälläkin noissa kivikoissa taivaltaminen oli hengenvaarallista, tai ainankin nilkat oli vaarassa. Suunnistus onnistui hyvin, ainoastaan ysi rastilla parin minutin haahuilu. Juosta olis voinut kovemmin, mutta olen kohtalaisen tyytyväinen suoritukseen.
Sakari
    Joukkue oli yön aikana suoriutunut niin hyvin , että pääsin metsään hyvissä ajoissa ennen yhteislähtöä. Ensimmäinen rasti löytyi pienen eksymisen jälkeen, toinen ja kolmas hyvin. Neljäs rasti oli paha kivirasti, joka löytyi kun paikalle tuli enemmin porukkaa. Sitten suunnistettiinkin monta rastiväliä yksin hyvillä suorituksilla, kunnes rasti 11 teki vaikeuksia, haahuilin kivikossa ja mäenrinteessä , niin että en tiennyt missä olin. Lopulta tulin suon ylityspaikalle, join vettä ja lähdin takaisin pari sataa metriä ja rasti löytyi juuri siitä missä sen piti ollakkin. Kartan vaihto ja loppu lenkki ,yhdeksän rastia jotka löytyi ,niin kuin kotiin olis mennyt. Aikaa kului liian paljon 2h oli tavoite 12 min meni yli.