Riston Hölkälle kunniamaininta
Salon kaupunki palkitsi eilen vuonna 2025 ansioituneita kulttuuritoimijoita ja urheilumenestyjiä. Sisun järjestämälle Riston Hölkälle myönnettiin kunniamaininta juoksutapahtuman saavutettua 45 vuoden kunnioitettavan iän.
Riston Hölkkä on koonnut vuodesta toiseen lähialueen urheilijat ja kuntoilijat Sisumajan maaston hiekkateille. Kuvaavaa on, että Salon eilisten palkittujen joukossa oli useita marraskuun Hölkässä mukana olleita, mm. kolme sarjavoittajaa.
Palkinnon vastaanottivat Risto Nuuros ja Mauri Sinnelä, jotka ovat olleet keskeisessä roolissa järjestelyissä koko Hölkän historian ajan. Kiitokset ja onnittelut erityisesti heille, mutta myös kaikille muille tapahtumissa mukana olleille. 46. Riston Hölkkä on luvassa sunnuntaina 1.11.2026.
Kuvassa Risto ja Mauri vuoden 2021 Hölkässä, jolloin Sisun puolelta heidät palkittiin 40 vuoden merkkipaalusta (koronavuoden aiheuttaman viivästyksen jälkeen).
