Suomusjärven Sisu

29.1. AM-hisuviesti

10.04.2006 19:56 - Arto

Perinteiseen tapaan normaalimatkan AM-kilpailua seuraavana päivänä kisailtiin kolmihenkisillä viestijoukkueilla. Hieman lisäväriä kilpailuun toivat Hämeen joukkueet, vaikka ne eivät luonnollisestikaan sisulaisten sijoituksiin vaikuttaneetkaan. Varsinais-Suomen osalta vähäisiin osanottajamääriin oli jo etukäteen reagoitu sarjoja karsimalla. Niinpä aikuisten puolella sarjajako noudatti kymmenen vuoden välejä. Sisulta kilpailuun osallistui kolme joukkuetta, jotka voittivat kukin oman sarjansa.

H50-sarjassa Lasset Laaksonen, Kallio ja Kataja saapuivat maaliin lähes kahdeksan minuuttia ennen toiseksi sijoittunutta Hirvensalon Heittoa. Samoin H60-sarjassa miehemme pitivät kovaa vauhtia. Jouko Visa, Matti Mäkirinne ja Raimo Karvonen tekivät eroa seuraavaan Varsinais-Suomen joukkueeseen rapiat 13 minuuttia. D50-sarjassa Pirjo Karvonen, Seija Määttänen ja Tuula Tulokas eivät saaneet Varsinais-Suomen alueelta lainkaan vastustajia.

Onnittelut kaikille!

Linkit

» Järjestäjien sivut