Suomusjärven Sisu

Vuoden palkitut sisulaiset

14.11.2021 21:25 - Arto

Lauantaina 13.11.2021 järjestettiin kauden päätöstilaisuus Sisumajalla.

Päivä aloitettiin polkujuoksulla ja saunalla. Polkujuoksun tulokset löytyvät täältä. Tämän jälkeen siirryttiin sienikeiton ja kahvipöydän kautta palkitsemisiin.

Vanhojen kiertopalkintojen kiertoaikojen umpeuduttua johtokunta päätti tänä vuonna palkita vuoden sisulaisen, joksi valittiin Terhi Sinnelä. Terhi on toiminut aktiivisena lukuisissa tämän vuoden tapahtumissa ja erityisesti lasten yleisurheilutapahtumien sekä opastettujen suunnistukseen tutustumisten järjestämisessä. Lisäksi Terhi on ollut aktiivisesti valmistelemassa paikallista yhteistyötä luoden pohjaa tulevalle toiminnalle. Lämpimät onnittelut ja kiitokset Terhille!

Umpeutuneiden kiertopalkintojen sääntöjen perusteella kaksi palkintoa luovutetaan eniten kiinnityksiä omaavalle. Kello ja Kulta Jokisen pokaali parhaalle naissuunnistajalle luovutetaan Tiina Kerkolalle sekä Onerva ja Matti Villmanin pokaali parhaalle 16-25 -vuotiaalle urheilijalle Nico Kerkolalle. Tiina ja Nico eivät valitettavasti päässeet paikalle, joten luovutus tapahtuu myöhemmässä hetkessä. Onnittelut kuitenkin molemmille!

Lisäksi tilaisuudessa palkittiin stipendein vuoden SM-mitalistit:
- Matti Yliluikki (H55): Suunnistuksen keskimatkan kulta, suunnistuksen erikoispitkän matkan hopea
- Raimo Laitinen (H80): Pyöräsuunnistuksen keskimatkan kulta, hiihtosuunnistuksen sprintin hopea, pyöräsuunnistuksen sprintin hopea
- Pirjo Karvonen (D65): Pyöräsuunnistuksen keskimatkan hopea, pyöräsuunnistuksen pitkän matkan pronssi
- Raimo Karvonen (H75): Pyöräsuunnistuksen keskimatkan pronssi

Lämpimät onnittelut kaikille!

Palkittavista valitettavasti vain Raimot pääsivät tällä kertaa paikalle, mutta kuvissa näkyy heidän lisäkseen Pirjon ja Terhin sijaiset.

Linkit

» Kuvia