Kultaa SM-viestistä
H60-sarjassa kultaa nappasi sama joukkue, joka voitti viisi vuotta sitten H55-sarjassa kultaa. Jouko Visa aloitti vahvasti tullen vaihtoon kolmantena vain kolme sekuntia kärjen takana. Sauli Hyytiäinen nosti Sisun toiseksi 18 sekuntia MS Parman kovan joukkueen perässä. Tässä vaiheessa muut joukkueet olivat jo jääneet vauhdista. Ankkuriosuudella Raimo Karvonen pisti lisää pökköä pesään tullen maaliin lopulta minuutti ennen Parman Timo Peltolaa. Pronssille juossut Kaustisen Pohjan-Veikot jäikin sitten jo yli 13 minuuttia.
H35-sarjassa Sisu taisteli loppuun asti mitaleista, mutta tuloksena oli lopulta seitsemäs sija. Joukkueessa juoksivat Rauno Hakala, Matti Yliluikki sekä Mika Kerkola. H55-sarjassa Pentti Ahola, Esko Salminen ja Risto Nuuros sijoittuivat yhdeksänneksi.
Naisten puolella D35-sarjan joukkue aloitti vahvasti Tiina Kerkolan tuodessa joukkueen avausosuudelta vaihtoon useamman minuutin ennen muuta. Tiinan lisäksi joukkueessa juoksivat Ulla Mellin sekä Pirjo Karvonen. Loppusijoitus oli myös hieno kahdeksas. Samalle sijalle ylsivät D55-sarjassa Raili Laaksonen, Seija Määttänen sekä Tuula Tulokas.
Onnittelut kaikille!