Ohjeet Sisun ratamestareille ja toimitsijoille
Karttamaksu on 5 euroa. Smartum Oy:n Liikuntaseteli ja Kulttuuriseteli kelpaavat maksuvälineeksi ja ne kerätään lippaan pohjalle. Alle 18-vuotiailta ei peritä maksua. Lisäksi Sisun järjestämissä tapahtumissa ei peritä maksua 18 - 20-vuotiailta sisulaisilta. Rahat tulee tilittää Suomusjärven Sisun tilille Salon Seudun Osuuspankkiin. Tilinumero on 544103-56132. Liikunta- ja kulttuurisetelit kerätään materiaalisalkkuun, joka kulkee muun materiaalin mukana. Myydyistä kausi- ja sarjalipuista pidetään kirjaa.
Sisulla on käytössä laina-emittejä, joita lainataan tarvitsijoille. Laina-emitistä ei peritä vuokraa, mutta lainaajan nimi otetaan ylös lainauslistalle.
Jokainen metsään lähtevä tulee kirjata ylös nimen ja juostavan radan osalta. Tämän voi tehdä joko kirjaamalla lähtijät lähdössä tai siten, että jokainen suunnistaja täyttää materiaalisalkusta löytyvään listaan oman nimensä ja juostavan radan (tällöin karttaa ei luovuteta ennen tietojen täyttämistä). Listan avulla voidaan varmistaa kaikkien tulleen maaliin. Katoamisen yhteydessä rata ja henkilön nimi ovat hyvin tärkeitä tietoja. Katoamistapauksessa tulee ottaa yhteyttä Eeroon tai Jouni Anttilaan toimenpiteiden käynnistämiseksi.
Tavoite on tarjota jokaisessa tapahtumassa kartat valmiilla ratapainatuksilla. Tulostekarttoihin liittyvistä asioista vastaa Mauri (yhteystiedot alhaalla).
Varmista, että tapahtumapaikalle saa helposti pysäköityä riittävän paljon autoja. Jos maasto on tältä osin haasteellinen, pitää yhden toimitsijan opastaa pysäköinnissä.
Lähtö ja maali voivat olla hieman erillään kilpailukeskuksesta kunhan opastus on selkeää. Maali tulee sijoittaa siten, että tulospalvelu pääsee autolla maalileimasimen välittömään läheisyyteen. Tämä on tärkeää kahdesta syystä: 1) maaliin tulevien tulee havaita tulospalvelun sijainti helposti 2) tietokone saa autosta varavirran sekä suojan sateelta.
Suunnistusmateriaalin luovuttamisesta (rastiliput, leimasimet, Emit-tarvikkeet yms) kannattaa sopia edellisen tapahtuman järjestäjän kanssa. Tarvittaessa väliaikaista säilytystilaa löytyy Eeron luota (os Myllypakantie 15, 25410 Suomusjärvi). Jos seuraavan tapahtuman järjestäjän kanssa ei ole sovittu materiaalin toimittamisesta, toimita kilpailumateriaali takaisin Eerolle viimeistään torstaina.
Tavaroiden kuljetukseen on mahdollista lainata seuran kuomullista peräkärryä, joka tapahtumien välillä sijaitsee useimmiten Maurilla. Peräkärry sisältää muun muassa karttojen piirtämiseen soveltuvan pöydän.
Arvontapalkinnot tulevat tulospalvelun mukana ja ne jaetaan maaliintulon yhteydessä arvonnassa voittaneille.
Laita opasteet kuntoon viimeistään klo 16.00, ensimmäiset lähdöt ovat viideltä. Opastus tulee järjestää siltä tieltä, jolta se ohjelman mukaan tuleekin järjestää. Muista mainita tämä tie myös Salon Seudun Sanomien ilmoituksessa.
Ratasuunnittelutyön tulisi olla valmis 4 päivää ennen tapahtumaa, jotta tulostekarttojen tekoon olisi riittävästi aikaa.
Sisun tapahtumissa järjestetään neljä rataa; helppo, lyhyt, keskipitkä sekä pitkä. Jokaisella radalla tulee ensisijaisesti pitää kiinni tavoiteajasta eikä kilometrimäärästä. Tavoiteaikaa arvioitaessa on otettava huomioon se, keille ratavaihtoehto on oikeasti suunnattu.
Helppo rata on tarkoitettu aivan aloittelijoille. Jos rataa ei ole mahdollista toteuttaa täysin teihin ja polkuihin tukeutuen, tulee tällaiset "umpimetsävälit" viitoittaa. Suositeltava pituus on noin 1,5 kilometriä maastosta riippuen. Tavoiteaika on noin 15 minuuttia.
Lyhyt rata on tarkoitettu erityisesti kuntosuunnistajille, jotka eivät harrasta kilpailuissa käymistä. Mahdollisia kävijöitä radalla ovat esimerkiksi suunnistusta aloittelevat aikuiset, ikääntyneemmät kuntoilijat sekä helpolta radalta siirtyvät noin 10-12-vuotiaat nuoret. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rata on helpohko eikä kulje kaikkein hankalakulkuisimmassa maastossa. Erityisen tärkeää on siis huomata, että ei ole tarkoitus järjestää lyhyttä ja haastavaa rataa vaan lyhyt ja helpohko. Suositeltava pituus on noin 2,5 - 3,0 kilometriä maastosta riippuen. Tavoiteaika on noin 25 minuuttia, mutta radan luonteesta johtuen aikaa ei kannata arvioida kokeneempien kilpasuunnistajien mukaan vaikka hekin radalla saattavat käydä.
Keskipitkä rata voi olla jo haastavampi ja on tarkoitettu kokeneemmille suunnistajille, joiden suunnistustaidot ovat kohtalaisen hyvät. Suositeltava radan pituus on noin 4,0 - 5,0 kilometriä. Tavoiteaika on noin 40 minuuttia.
Pitkä rata onkin sitten tarkoitettu taitaville ja hyväkuntoisille suunnistajille. Rata sisältää tämän vuoksi ainakin muutaman haastavamman rastivälin verrattuna keskipitkään rataan. Suositeltava pituus on noin 6,5 - 7,0 kilometriä tavoiteajan ollessa noin 55 minuuttia. Tavoiteajasta ei kannata juurikaan tinkiä, jotta rataa voisi vielä kutsua pitkäksi.
Helppo rata on oma kokonaisuutensa. Muut radat kannattaa suunnitella järjestyksessä lyhyt, keskipitkä ja pitkä. Suunnittele radat siten, että viimeinen rasti on kaikille sama ja lähellä maalia. Maalileimasimen koodi on 100, joten sitä ei pidä laittaa viimeiseksi rastiksi. Muiden Sisun leimasinten koodit ovat 78-82, 84-88, 90-94, 96-97, 101-111, 140-143, 145-154.
Valitse rastipisteiksi selkeät pisteet. Älä "piilota" rastilippuja vaan pistä ne reilusti näkyviin. Jos rastimääritteitä ei ole kartassa, huolehdi siitä, että sanalliset tai kuvalliset, valmiiksi kopioidut, rastimääritteet löytyvät kilpailupaikalta. Viimeisten viiden vuoden aikana radoilla on parhaimmillaan ollut hieman alle 40 osanottajaa pois lukien keskipitkä rata, jolla on parhaimmillaan ollut enemmänkin osanottajia. Kannattaa tehdä määritteitä sen verran, että varmasti riittävät vaikka joku ottaisi parikin kappaletta itselleen.
Lisää muun materiaalin mukana tulevaan karttamappiin kartta jokaisesta radasta. Useilla kartoilla järjestetään useampia kuin yksi tapahtuma vuodessa. Jotta vaihtelua olisi riittävästi, on tarkoitus käyttää eri osia kartasta eri tapahtumissa. Tarkempaa tietoa saa Maurilta sekä karttamapin kyseisen vuoden kartoista.
Tapahtumasta ilmoitetaan Salon Seudun Sanomien 'Urheilussa tapahtuu' palstalla keskiviikkoisin. Ilmoitus on jätettävä viimeistään klo 14.00 edeltävänä tiistaina puhelimella tai sähköisesti. Yhteystiedot löytyvät SSS:n ilmoittajapalvelusta. Ilmoituksessa pitää olla ehdottomasti maininta opastuksesta.
Sisun kotisivuilla tiedottamisen ja materiaalin päivitykset hoitaa Arto.
Katso toimitsijalistasta oma järjestelyvuorosi. Jos tarvitset apua järjestelyissä, ota yhteyttä Sisun yhteyshenkilönä toimivaan Jouni Hietaseen. Ratamestari varmistaa, että toimitsijoiksi nimetyt ovat tulossa paikalle. Ratamestarin kannattaa myös sopia toimitsijoiden kanssa tehtävien jakamisesta. Esimerkiksi rastien hakeminen metsästä käy nopeammin, kun ratamestarin ei tarvitse yksin sitä tehdä.
Arto: 050 359 3860, arto.sinnela ## tut.fi
Eero: 040 509 7526
Jouni Anttila: 040 802 2916
Jouni Hietanen: 0400 821 176
Mauri: 044 537 5551 tai 738 1422