Suomusjärven Sisu

Toimitsijaohjeet

Maanomistajat

Maanomistajilta on aina hyvä varmistaa lupa, erityisesti kilpailukeskuksen osalta. Asko (asko.maattanen (a) gmail.com, 0400 424 428) auttaa tarvittaessa maanomistajien yhteystiedoissa, kun kilpailukeskuksen ensisijainen sijainti on päätetty.

Kartanmyynti

Smartum Oy:n Liikuntaseteli ja Kulttuuriseteli kelpaavat maksuvälineeksi ja ne kerätään lippaan pohjalle. Niistä ei anneta vaihtorahaa. Myös Smartum Saldon verkkomaksu on mahdollinen. Verkkomaksusta tulee maksajalla olla mukana kuitti, josta ilmenee maksun olevan tehty kyseiseen tapahtumaan ja oikean suuruisena. Lisäksi käytössä on Epassi. Kaikki nämä edut ovat henkilökohtaisia. MobilePay-maksu toimii siten, että maksaja maksaa maksun Sisun lyhytnumerolla ja näyttää maksun kuitin puhelimestaan.

Alle 18-vuotiailta ei peritä maksua. Lisäksi Sisun järjestämissä tapahtumissa ei peritä maksua 20-vuotiailta ja nuoremmilta sisulaisilta.

Rahojen tilityksestä tulee sopia Maurin tai Merjan kautta. Kuka tahansa ei voi tilittää niitä itse Sisun tilille enää. Liikunta- ja Kulttuurisetelit kerätään rahojen kanssa samaan lippaaseen. Myydyistä sarjalipuista pidetään kirjaa. Päivitä myydyt sarjakortit myös tulospalvelukoneelle.

Sisulla on käytössä vuokraemittejä, joita vuokrataan tarvitsijoille 1 € / kerta. Vuokraajan nimi otetaan ylös lainauslistalle. Vuokraa ei peritä 18-vuotiailta ja nuoremmilta eikä 20-vuotiailta tai nuoremmilta sisulaisilta. Muistuta vuokraajaa tarkistamaan vielä lähtöleimasimella, että kortissa on virtaa (väh. neljä välähdystä).

Jokainen metsään lähtevä tulee kirjata ylös nimen ja juostavan radan osalta. Tämän voi tehdä joko kirjaamalla lähtijät lähdössä tai siten, että jokainen suunnistaja täyttää materiaaleista löytyvään listaan oman nimensä ja juostavan radan (tällöin karttaa ei luovuteta ennen tietojen täyttämistä). Listan avulla voidaan varmistaa kaikkien tulleen maaliin. Katoamisen yhteydessä rata ja henkilön nimi ovat hyvin tärkeitä tietoja. Katoamistapauksessa tulee ottaa yhteyttä muihin sisulaisiin toimenpiteiden käynnistämiseksi.

Kartat

Karttojen OCAD-tiedoston saa Artolta pyytämällä. Kartat ovat myös saatavilla Sisun materiaalipankista (Google Drive) henkilökohtaisilla tunnuksilla, mutta varmista silti Artolta, että käytät oikeaa versiota. Käyttöoikeudet materiaalipankkiin saa kysymällä Artolta. OCAD-tiedostoja voit avata ilmaisella ohjelmalla (lataus), mutta ratojen laatimiseen tarvitset maksullisen version. Sisulla on muutama ratamestarilisenssi, joita voidaan kierrättää tarvitsijoiden kesken, lisätiedot Artolta tai materiaalipankista. Piirtämisessä auttavat tarvittaessa Arto ja Mauri.

Tarkista metsänkäyttöilmoitukset (erityisesti "Voimassa olevat metsänkäyttöilmoitukset") ennen ratasuunnittelua. Palvelu ei kerro metsätöiden toteutumisajankohtaa, mutta antaa käsityksen, missä suunnalla on voinut tulla tai voi tulla merkittäviä muutoksia karttaan. Merkittävät muutokset maastossa päivitetään ensisijaisesti Arton kautta karttoihin, mutta lähtökohtaisesti kannattaa välttää näitä maaston osia.

Kartat tulostetaan Hokkipainon kautta. Arto on toimittanut tästä ohjeet ratamestareille. Karttojen nouto heiltä Salosta on tapahtumien järjestäjien vastuulla. Pyytäkää apua muilta sisulaisilta tarpeen mukaan.

Kilpailukeskus ja opastus

Laita opasteet kuntoon viimeistään klo 16.30, ensimmäiset lähdöt ovat klo 17.00. Opastus tulee järjestää siltä tieltä, jolta se ohjelman mukaan tuleekin järjestää.

Varmista, että tapahtumapaikalle saa helposti pysäköityä riittävän paljon autoja. Jos maasto on tältä osin haasteellinen, pitää 1-2 toimitsijan opastaa pysäköinnissä. Liikenteenohjaajien tulee käyttää erottuvia huomioliivejä.

Lähtö ja maali voivat olla hieman erillään kilpailukeskuksesta kunhan opastus on selkeää. Maali tulee sijoittaa siten, että tulospalvelu pääsee autolla maalileimasimen välittömään läheisyyteen. Tämä on tärkeää kahdesta syystä: 1) maaliin tulevien tulee havaita tulospalvelun sijainti helposti 2) tietokone saa autosta varavirran sekä suojan sateelta ja ylimääräiseltä pölyltä.

Jos kilpailukeskuksen tai opastuksen sijainti eroaa Rastilippu.fi-palvelussa esitetystä, ota yhteyttä Artoon tietojen päivittämiseksi. Ilmoita oikea opastuksen ja/tai tapahtumapaikan osoite.

Maastoon saa lähteä klo 18.30 asti. Älä pura mitään opasteista tai kartanmyynnistä ennen sitä.

Tulospalvelu

Tulospalveluohjelmistona on käytössä edelleen EResults Lite 3. Lukija yhdistetään tietokoneeseen koneeseen merkittyyn USB-porttiin. Tulospalvelukoneen kanssa samassa repussa kulkee kaksi USB-lukijaa, joita kumpaakin voi käyttää. Huom! Lukija ei aina toimi heti ensimmäisen yhdistämisen jälkeen. Tarkemmat ohjeet tähän tilanteeseen löytyvät repusta. Tarvittaessa lisätietoja voi kysyä Artolta.

Materiaali

Suunnistusmateriaalin luovuttamisesta (rastiliput, leimasimet, Emit-tarvikkeet yms) tulee ensisijaisesti sopia edellisen tapahtuman järjestäjän kanssa. Tarvittaessa väliaikaista säilytystilaa löytyy Maurin luota (Alikylänraitti 4, 25410 Suomusjärvi). Jos seuraavan tapahtuman järjestäjän kanssa ei ole sovittu materiaalin toimittamisesta, toimita kilpailumateriaali takaisin Maurille. Rastiliput tulee puhdistaa roskista, kuivata ja viikata ennen palautusta.

Tarkista ehdottomasti, että kaikki Emit-leimasimet ja kilpailukortit ovat tallessa. Tarkistus kannattaa tehdä sekä materiaaleja vastaanottaessa että luovuttaessa eteenpäin. Kadonneesta materiaalista on ilmoitettava välittömästi Artolle.

Tavaroiden kuljetukseen on mahdollista lainata seuran kuomullista peräkärryä, joka tapahtumien välillä sijaitsee useimmiten Maurilla. Peräkärry sisältää muun muassa kartanmyyntiin soveltuvan pöydän.

Pidä aina nollaleimasin erillään muista leimasimista (myös maali) ja kilpailukorteista! Tämä on erittäin tärkeää paristojen kestävyyden kannalta.

Kuljeta rastilippuja aina viikaittuna ja siten, etteivät ne pääse taittumaan. Älä koskaan kuljeta rastilippuja kiinnitettyinä opasteisiin tai leimasinjalkoihin.

Viikoittaisista arvontapalkinnoista on luovuttu vuonna 2024.

Radat

Ratasuunnittelutyön tulisi olla valmis 4 päivää ennen tapahtumaa, jotta tulostekarttojen tekoon olisi riittävästi aikaa.

Sisun tapahtumissa järjestetään vähintään neljä rataa; helppo, lyhyt, keskipitkä sekä pitkä. Jokaisella radalla tulee ensisijaisesti pitää kiinni tavoiteajasta eikä kilometrimäärästä. Tavoiteaikaa arvioitaessa on otettava huomioon se, keille ratavaihtoehto on oikeasti suunnattu.

Helppo rata on tarkoitettu aivan aloittelijoille. Jos rataa ei ole mahdollista toteuttaa täysin teihin ja polkuihin tukeutuen, tulee tällaiset "umpimetsävälit" viitoittaa. Suositeltava pituus on noin 1,5 kilometriä maastosta riippuen. Tavoiteaika on noin 15 minuuttia.

Lyhyt rata on tarkoitettu erityisesti kuntosuunnistajille. Mahdollisia kävijöitä radalla ovat esimerkiksi suunnistusta aloittelevat aikuiset, ikääntyneemmät kuntoilijat sekä helpolta radalta siirtyvät noin 10-12-vuotiaat nuoret. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rata on helpohko eikä kulje kaikkein hankalakulkuisimmassa maastossa. Erityisen tärkeää on huomata, että ei ole tarkoitus järjestää lyhyttä ja haastavaa rataa vaan lyhyt ja helpohko. Suositeltava pituus on noin 2,5 - 3,0 kilometriä maastosta riippuen. Tavoiteaika on noin 25 minuuttia, mutta radan luonteesta johtuen aikaa ei kannata arvioida kokeneempien kilpasuunnistajien mukaan vaikka hekin radalla saattavat käydä.

Keskipitkä rata voi olla jo haastavampi ja on tarkoitettu kokeneemmille suunnistajille, joiden suunnistustaidot ovat kohtalaisen hyvät. Suositeltava radan pituus on noin 4,0 - 5,0 kilometriä. Tavoiteaika on noin 40 minuuttia.

Pitkä rata on tarkoitettu taitaville ja hyväkuntoisille suunnistajille. Rata sisältää tämän vuoksi ainakin muutaman haastavamman rastivälin verrattuna keskipitkään rataan. Radalla tulisi myös olla reitinvalintaa tarjoavia pitkiä rastivälejä. Suositeltava pituus on noin 6,5 - 7,0 kilometriä tavoiteajan ollessa noin 55 minuuttia. Tavoiteajasta ei kannata juurikaan tinkiä, jotta rataa voisi vielä kutsua pitkäksi.

Helppo rata on oma kokonaisuutensa. Muut radat kannattaa suunnitella järjestyksessä lyhyt, keskipitkä ja pitkä. Suunnittele radat siten, että viimeinen rasti on kaikille sama ja lähellä maalia. Arto on toimittanut Sisun leimasinten koodit kauden alussa ratamestareille. Koska tilanne voi kuitenkin muuttua, tarkista rastikoodit Maurilta!

Valitse rastipisteiksi selkeät pisteet. Älä "piilota" rastilippuja vaan pistä ne reilusti näkyviin. Rastinmääritteet ovat lähtökohtaisesti vain kartassa, mutta halutessasi voi tarjota niitä myös erillisinä.

Tiedotus

Tapahtumasta voi halutessaan ilmoittaa Salon Seudun Sanomien 'Urheilussa tapahtuu' palstalla keskiviikkoisin. Ilmoitus on jätettävä viimeistään klo 14 edeltävänä tiistaina puhelimella tai sähköisesti. Yhteystiedot löytyvät SSS:n ilmoittajapalvelusta.

Sisun kotisivuilla tiedottamisen ja materiaalin päivitykset hoitaa Arto. Ole yhteydessä Artoon kaikissa päivitystarpeissa.

Toimihenkilöt

Katso toimitsijalistasta järjestelyvuorot. Jos tarvitset apua järjestelyissä, ota yhteyttä muihin sisulaisiin. Erityisen hankalassa tilanteesa voit pyytää rekrytointiapua Jyrkiltä, Artolta tai Maurilta. Ratamestarin kannattaa sopia toimitsijoiden kanssa tehtävien jakamisesta. Esimerkiksi rastien hakeminen metsästä käy nopeammin, kun ratamestarin ei tarvitse yksin sitä tehdä.

Yhteystietoja

Arto Sinnelä: 050 359 3860, arto (a) suomusjarvensisu.fi
Jyrki Kuusisto: 0400 828 656, pj (a) suomusjarvensisu.fi
Mauri Sinnelä: 044 537 5551
Merja Sinnelä: 044 279 3667